Under the sea

Laittakaa biisi soimaan taustalle niin pääsette fiilikseen.

 The seaweed is always greener
In somebody else's lake
You dream about going up there
But that is a big mistake
Just look at the world around you
Right here on the ocean floor
Such wonderful things surround you
What more is you lookin' for?

 Under the sea
Under the sea
Darling it's better
Down where it's wetter
Take it from me

Up on the shore they work all day
Out in the sun they slave away
While we devotin'
Full time to floatin'
Under the sea

 The ray he can play
The lings on the strings
The trout rockin' out
The blackfish she sings
The smelt and the sprat
They know where it's at
An' oh that blowfish blow

 

 Olin tyytyväinen kameraani viikonloppuna. :) 

Teija

Singaraja

Sitä saa mitä tilaa.

Tanah Lotin postauksessa kirjotin, et toivon pääseväni oikeesti luonnon keskelle ilman turistilaumoja. Tää viikonloppu meniki sit toden totta semmosissa tunnelmissa. Ja ai että nautin.

Oltiin siis perjantaista sunnuntaihin Balin pohjoisrannikolla Singaraja nimisessä paikassa, vielä tarkemmin Lovinassa. Asuttiin 10e/yö/nenä maksavassa hotellissa, jossa meille esiteltiin kaikennäkösii aktiviteettimahollisuuksia, joita alueella pystyy harrastaa. Buukattiin siitä sit heti itellemme snorklausta (muut tytöt sukellusta), delffiinitour ja vielä kaupan päällisiks reissu vesiputouksille. 

Käveltiin autolta vesiputouksille aika pitkä matka, joka sisäls melko jyrkkiä rappusia ja kaikennäköstä polkuu ja muuta. Siihen aikaan päivä oli kuumimmillaan ja päällä ihan jäätävä soija, mut palkito oli kyllä sen kaiken arvonen. Putouksilla ei ollu ketään muita ja vesi oli iiiihanan kylmää! Ai että. Uitiin ja hypittiin. Ite olin kyllä niin mammari etten uskaltanu ees yrittää hypätä niin korkeelta ku muut, mut oli silti siistii. :) Sekumpul fallssit oli nämä nimeltään.

Lauantaina lähettiin sit Menjangan-islandille. Se on pieni pieni saari Balin luoteispuolella. Merimatka sinne oli meille herkimmille vähän vellova, mut onneks kesti vaan jonkun puolisen tuntia. Siellä sit vaan sukeltajille kamat niskaan ja mie olin vapaa lähtee snorklaamaan yksin minne halusin. Ja se oli aluks ihan hitsin vaikeeta. En oo tippaakaan vesipeto, joten tuntu tosi luonnonvastaselta pitää naama vedessä ja hengittää samalla. Kun homma oli jokseenki hanskassa, olin kuitenki ihan liekeissä ja oli ihan siis hitsin siistii nähä se vedenalainen maailma. Vesiki oli niin kirkasta. Ei miun kuitenkaan tarvinnu pitkään yksin ees snorklata, kun Hellu liittyi miun seuraan. Lopussa tuli vielä Jannikin.

Tuossa ylemmässä kuvassa näytän aika hassulta. :D En voi sanoo olevani erityisen tähtisilmätyttö.

Lauantai-iltana laitettiin sit vähän koristusta päälle ja päätettiin lähtee käymään vielä kattoo paikallisia iltamenoja. Paikka mihin mentiin oli tosi kiva jo ihan puitteiltaanki ja sen lisäks siellä oli vielä kaks tosi hyvää bändiä.

Baari-illan jälkeen odotti meitä aikanen herätys. Lähettiin kuudelta aamulla taas merille delffiinien näkemisen toivossa. Tää reissu meni aika lailla keskittyen ja huokaillen, sillä matka oli taas suhteellisen aallokkoinen ja meidän vene ihan lyijykynän levynen. Nähtiin muutama hassu delffiini vilaukselta, onneks. Se riittikin, koska meren käynti teki tosiaan vähän pahaa. Se oli todellisuudessa huomattavasti aallokkoisempaa, miltä tää alempi kuva näyttää.

Rannalla oli parkissa vene, jonka nimeäjää ei voi muuta ku arvostaa.

 

Kotiintulomatkalla käytiin vielä kattoo yks Balin kuuluisimmista temppeleistä, Ulun Danu. Ei ollu ihmeellinen paikka.Mainitsemisen arvosta siitä stopista on kuitenkin tää kyltti, joka oli pystytetty ennen temppelialueelle menoa. Pyytäsin kiinnittämään erityishuomiota kohtaan kolme.

Nyt taas kotona meidän omassa pikkukylässä ja kohti uutta työviikkoa. :)

 Terveisiä kotiin sinne kaikille!

Teija

Just normal days

 Miulla on tullu aika paljon kirjotettuu blogiin vaan viikonloppureissuista. Arki tietty toistaa aika samaa kaavaa, joten kamerankaan kanssa ei tuu oltuu niin käsi kädessä. Ja se on kyllä itseasiassa hyvä. En haluu kokee tätä reissuu ainoastaan linssin läpi. Tässä kuitenki pientä läpileikkausta joihinki asioihin, mitä ei oo tullu täällä julkastuu (vaikka kaikki kuvat meniki taas ihan mössöks.)

 Vasen alakulma Kutalta. Loput kolme kaikki meidän omasta pikku-Dalungista. Oikeessa yläkulmassa näkyviä asetelmia on varmasti jokasella hindu-ovella ja kadulla ja kaikissa heidän pytingeissään. Ne on siis jonkinäkösiä rikkauksia, mm. riisiä, suitsukkeita ja kukkia, mitä jumalille uhrataan et he pysys tyytyväisinä ja suopeina.

 Oikee yläkuva on vielä naapurustoo. Loput kolme lastenkodin meininkejä. Vasemmassa alakulmassa ollaan viettämässä rantapäivää lasten kanssa. Sanurin ranta oli huippu! Aaltoja ei ollu joten sai pulata ihan törkeen ihanan tuntusessa lämpimässä merivedessä minkä jakso. Lasten riemua oli kyllä kans kiva kattoa. :) Hassua tuolla reissulla oli se, et kaikki tytöt ui vaatteet päällä. Ihon näyttäminen ei oo kiellettyä, mut ilmeisesti teini-ikäisyyden tuomat muutokset vaan hävettää.

 Radleri on täällä maistunu tosi hyvältä. Samoin kalja. Tietty ihan silloin tällöin vaan. // Turistipuljuupuljuupuljuupuljuu puljun perään. // Yhtenä viikonloppuna käytiin tyttöjen kaa pyörähtää yökerhossa. Siellä oliki live-musaa, mikä oli ihan huippu juttu. Cover-biisejä laidasta laitaan. Ois voinu joka toisen biisin moshaa ja joka toisen sheikkaa bebaa. Meistä neljästä on ihan onnettoman surkeita kuvia ja niitä on ehkä kaks koko reissulta. :D Mut siinä me olemme.

 Työpaikan viereisessä ravintolassa Jannin kaa käyttää wifiä ja juomassa vanilla-milkshakee. Se on ihan lempparia. // Kaikki mitä duunataan on duunii. // Negaran lastenkotiavustusreissun hotelli. Ei lämmintä vettä, mut halpa ku mikä. // Ja samaisella reissulla käytiin vielä tulomatkalla kattoo hindu-temppeliä.

 Meidän talossa tosiaan vipeltää vaikka mitä pikkueläimiä. Siinä kuvassa ennätyksellisen pienet murkut on levittäytyny ennätyksellisen laajalle. Kun Reija suihkutti tohon sit karkotetta, niin alko oikee murkkusade ku ne alko kuukahdellen tippuu sieltä lattialle. Siinä oli aikamoinen telotusmeininki, ku katto kuollutta kasaa maassa. Oih. // Töissä vaan. // Vasemmalla alhaalla ollaan sit kirkossa todistamassa naisten clubin synttärijuhlia. Tuossa siis esimerkki miltä kristillinen kirkko voi Balilla näyttää. // Ja iltamaisemaa.

Lastenkodilla kävi vierailee 75 korealaista. Siellä nähtiin oikeesti paljon vaivaa näitten kestien järjestämiseen, mut vieraat oli jokseenki aika jäyhiä. Kuvassa drinksutarjoilua. // 

Kuvassa paikallinen hautausmaa. Tuo kuva ei kerro karua totuutta. Koko paikka oli ihan ruohottunu ja totaalisen roskanen. Missään ei oo varmaan Suomessa niin likasta kun täällä hautausmaalla. Tarina miten tuonne päädyttiin, kuuluu jokseenki tiivistetysti näin: Kun mentiin tuona päivän töihin, meidän ruokailutilassa oli meneillään muistotilaisuus. Pöydällä oli kuva, kynttilä ja kukkakimppu ja pöydän takana arkku. Meille kerrottiin et lastenkodin kymmenien vuosien aikanen ystävä oli kuolllu tänä aamuna. Meille annettiin mahollisuus lähtee mukaan hautaustilaisuuteen. Ajettiin hautausmaalle tunti ja siellä seurattiin, miten arkku työnnettiin krematorioon poltettavaks. Sitä ennen käytiin muitten tapaan heittämässä parit punaset terälehdet arkun päälle. Tuhkaus kesti tunnin ja sen ajan koko hautajaisväki odotti. Kun me oltiin Reijan ja Hellun kans kiertelemässä hautausmaata, oli Janni nähny, miten uuni oli avattu ja sieltä poimittu nivelet ja luun pätkät ja tuhkat vedetty uurnaan. Tunnelma koko hautajaisten ajan oli melkeenpä hilpeä. Ei nähty et kukaan ois itkeny. Mies oli siis aamulla kuollu, ja kello 18 illalla hän oli jo tuhkaa. Tuo päivä oli meille kaikille siis jokseenki hämmentävä ja taas opittiin jotain uutta balilaisesta kulttuurista. //

Vasemmalla alhaalla ollaan menossa lasten kans lenkille. :) Oli niin kivaa! Ah. // Oikeella alhaalla päivälepoa lastenkodilla jo pariin kertaan romahtaneessa sängyssä.

Tästä ei tullu nyt niin kuvapainotteinen ku oli tarkotus. Lörppö mikä lörppö. Mut ei edelleenkään se kaikista alkuperäisin. :) <3

Teija

Tanah Lot

Päivät etenee ihan hulluu vauhtia. Välillä oon ihan kriisissä siitä, et kohta pitäs lähtee kotiin, ja välillä taas mukavuudenhaluisuus ja ikävä iskee ja tuntuu et äkkiä sinne. Kaikenkaikkiaan tiedän sen tulevan nopeesti, joten yritän ottaa kaiken irti tästä ajasta.

Meidän viidennen Bali-viikon viikonloppu vietettiin Tanah Lotissa. Käytiin kattoo temppelit ja tavotteena oli nähä myös hieno auringonlasku. Ois varmasti ollukki hyvä, ellei pilvet ois loppujenlopuks ollu tiellä. Hitsi.

 Tääkin paikka, niinkun monet Balin hienot luontokohteet, on turistien valtaama. Siispä tännekin mentiin porttien ja pääsymaksujen kautta, plaah. Ei se rahanmeno nyt niin, mut ois vaan kiva nähä joku oikeesti luonnollinen ja sykähdyttävä paikka, jossa ois puhdasta ja jota sais ihastella ilman kaupustelijoita ja muita. Toivottavasti osaudutaan vielä reissun aikana semmosillekki maille.

Mut hihihi. Nuo aasi(alais)turistit saa kohta vedet nilkoille ja niitten sukat kastuu.

Tänä viikonloppuna koskin myös elämäni ekaa kertaa käärmettä. Reikku ja Hellu otti sen kaa kuviaki, mut mie näytin peeltä joten en halunnu kuvaan. Sen sijaan pyysin lupaa saada pidellä sitä ilman kameroita ja maksua. Se oli hurjan kaunis ja hieno ja ihan super lihaksikas. Ja painava. Mut varmasti ihan aineissa. Se ei itte liikutellu itteensä oikeestaan yhtään, vaan oli ihan yks lötköpötkö vaan. Reija googlas myöhemmin, et se on Tiikeripython, kuristajakäärme ja yks Balin luonnonvarasista käärmelajeista. Viime joulukuussa semmonen oliki tappanu täällä jonkun hotellin turvamiehen. Et silleen. Mut tosiaan meidän yksilö oli niin huumattu ja lamaannutettu, et oli kyllä ihan pois noista peleistä. Meidän onneks.

Näitten maisemien lisäks vietettiin paljon aikaa meidän majotuspaikan privaattiuima-altaalla. Se oli kivaa.

 Tepu

Baik baik

Nyt kun sain sylkästyy nuo ikävät asiat ilmoille, niin voi taas keskittyy näihin positiivisimpiin. :) Viime ajat on nimittäin pitäny sisällään myös paljon mielenkiintosta ja ihanaa. Otsikon baik baik vastataan aina kysymykseen "Apa kabar", kun kuuluu hyvää.

Tarkalleen viikko sitte oltiin Balin länsipuolella, Negara nimisessä kaupungissa viemässä kolmeen muuhun lastenkotiin avustuspakkauksia meidän omistajapariskunnan ja muutaman tytön kanssa. Pikkupussukoissa oli naposteltavaa, saippuaa, hammastahnaa, pyykinpesuainetta yms. ja niitten lisäks vietiin vielä isoja riisisäkkejä. Luultiin etukäteen et lastenkodit on tosi ankeita laitoksia, joissa lapset vaan itkee ja ei oo tyyliin ikinä saanu syliä. No eihän se sit niin ollukaan ja hyvä niin. Lapset oli tosi reippaita, mut ei harmi kyllä osannu oikein englantia. 

 Tässä poikien makkarissa nukkuu vajaat parikymmentä poikaa.

 Tyttöjen vessaa. Aika samantasosta loppujenlopuks ku meilläkin.

Yhen lastenkodin keittiötä, joka on jo kyllä paljon maanläheisempi ku meidän lastenkodissa. // Tässä lastenkodissa oli lehmiä, possuja ja kanoja, joten pitäjääki oli sit sitä rataa.

Tuolla reissulla käytiin myös yhessä syömässä tuoretta kalaa meren rannalla. Ruoasta eikä maisemista ollut kyllä moittiminen. Auringonlaskun näkeminen on vaan tosi vähästä kiinni, koska arska tuppaa täällä tulemaan alas aika nopsaan.

Tän reissun lisäks viikkoa on piristäny Vain elämää kattelu tökkivän mut silti riittävästi toimivan katsomon kautta, nopeesti kasvava lastenkodin koiravauva, ihanat lapset, meidän lastenkodin mama, Jannin kans kuntosalikokeilu (mieletön hikiluola mut varmasti 7e/kk arvonen), Skype-puhelut kavereiden ja perheen kanssa vanhemmista nuorimpaan, jälleen kerran päivän mittanen aivojen nollausmatka Kutalle ja meidän keskiset hassuttelut ja läppändeerukset täällä. 

Käytiin eilen myös kirkossa osan meidän tyttöjen kanssa. Siellä juhlittiin jonkin sortin naisten Clubin synttäreitä ja meidän omistajapariskunnan 38v hääpäivää. 3,5h kesti kirkonmenot, josta puolet indonesian kielistä saarnaa, mut noista yhdessäolon vuosista ei voi muuta sanoo, kun että so cool.

Teiskuuu

It's all about the money money money

Viimenen viikko on pitäny sisällään kirjavan joukon negatiivisia fiiliksiä. Ollaan kohdattu pieni- ja vähän suurempimuotostaki kusetusta niiltä tahoilta, jotka on auttanu meitä eniten ja joitten piti olla just kaikista luotettavimpia. Tässäkin, kuten surullisen monessa muussakin asiassa elämässä, kyse on rahasta. Me semi-persaukiset suomalaisopiskelijat ku ollaan täällä Balilla ihan miljonäärejä, niin osottauduttiin pahaa-aavistamattomina ja rehellistä suomalaista kulttuuria edustavina ummikkoina hyväks kohteeks yrittää pientä välistä vetämistä. Shokki, pakokauhu, pelko, huoli, epätoivo, ikävä, vttus. Nää kaikki on aaltoillu tässä viikon sisään eri pitusissa sykleissä. 

Kerrottakoon. Viranomaistoiminta on täällä tosi korruptoitunutta verrattuna Suomeen. Kun poliisilla on rahapula, se pitää ratsian, josta ulkomaalaiset mopoilijat selviää rahalla. Moni muukin asia toimii täällä kuulema samalla periaatteella. Ja sitä rahaa todellakin vedetään välistä tilanteen ollessa otollinen. 

Monet paikalliset on täällä puhunu, et he haluavat olla mahollisimman vähän tekemisissä governmentin kanssa. Toiminta ei ilmeisesti oo säännönmukaista ja sitä kautta niin reilua, vaan asiat hoidetaan millon mitenkin ja ongelmiin on helppo joutua.

Meillä on siis ollu säätöä niin asunto- ku viisumihakemusasioitten kanssa.

Passit on nyt takas kourassa, huh. Meidän piti saada viime perjantaina passit ja uudet viisumit, mut elettiinki viikonloppu vielä passitta, mikä itelle oli henkilökohtanen stressin paikka. Ei myöskään pystytty olemaan varmoja oliko meillä viisumit voimassa viikonlopun ajan, sillä edellinen vanheni lauantaina ja passit oli määrä saada takas vasta maanantaina. Asuntosäädön ja kaiken muun ikävyyksien vyöryn siivittämänä ajatus lähti laukkaamaan niin, et hetken kävi jo mielessä tän kaiken olevan yhtä salaliittoteoriaa meitä vastaan. Ajateltiin, et siinä ois ollu taas virkavallalle otollinen tilanne tulla vaatimaan meiltä muutamat miltsit sakkoo. 

 Asunnon kanssa oltiin vähän liian hyväuskosia. Kun tultiin Balille, saatiin asunnon hankkimiseen paljon apua ja meille hehkutettiinki, miten onnekkaita oltiin ku saatiin näin hyvä ja halpa talo. Ei osattu siinä kiireessä epäillä mitään, sillä meitä auttavan tahon piti todellakin olla meidän puolella. No, jälkiviisaana voi sanoo et no way. 

Nyt ku pöly on jo vähän laskeutunu, ainaki viisumiasioitten suhteen, niin ei tää toki niin järkyttävältä enää kuulostaa, mut vielä viikonloppunaki olo oli tosi turvaton ja tuntu et kehenkään ei voi luottaa. Eikä loppujenlopuks voikaan. Paitsi tyttöjen kans puhuttiin et itsemme ja toisiimme kyllä vielä voidaan. :) Yritetäänki kääntää ajatus siihen, et kyllä tästä selviää ja sitä kautta opitaan hitsisti uutta. Nyt ollaanki jo opittu olemaan paljon varovaisempia. Ollaan myös, taas jälleen kerran, opittu, miten ihkaoikeesti rehellistä, rehtiä ja reilua kansaa suomalaiset on. 

Summasummarum.

 On vaan ihmisiä, jotka haluaa viedä meiltä miljoonia huijaamalla, ja virkavaltakoneisto, joka ei toimi ihan samalla tavalla ku Suomessa.

Ja Hellu, Janni, Reija ja mie, yeaah! Joten

 

terkuin Teija

Ubud

Meillä on netti!! Jipiiiii. 

Tästä inspiroituneena viikonloppureissun kuulumisia ja kuvia. 

 Otettiin lauantai-aamulla taksi Ubudiin ja pyydettiin kuskia taas perinteeks muodostuneella tavalla viemään meidät johonki hotelliin. Hän tekiki oikein perinpohjaista työtä käskettyä ja vei meidät ihan mielettömän näköseen viiden tähden hotelliin kaikkien trooppisten puutarhojen keskelle. Eipä siinä. Mentiin sisään ja kyseltiin hintoja. Ois tullu maksaan 140e/henkilö joten kiitokset ja morot sinne. Yks hotellin ihana kuski vei meidät kuitenki taas normaalimmille hotellimestoille ettimään halvempaa yösijaa. Hän veiki meidät taas kaikkein pienempien mahollisten kujien kautta ihanaa ihanaan villa/apartmentos-paikkaan joka sai meidät kaikki ihan konkreettisesti kiljumaan ja hyppimään riemusta. Biksut päälle, minibaarista Bintangit kouraan ja altaaseen. 

Huomaan et kuvien laatu kärsii aivan valtavasti ku laittaa kollaasiin mut oleennaisin kyllä selviää.

Kun mieli oli päässy jokseenki tasottumaan näistä hulppeista olosuhteista, niin lähettiin majotuspaikan auton kyydillä kohti Ubudin centrumia ruokapaikan toivossa. Valittiin aika söötti paikka jossa ei kyllä ollu erikoiset ruoat, mut reissun eka valkkaripullo tuli nautittuu niillä sijoilla. Syömästä käppäiltiinki viereiseen monkeyforrestiin! Se oli huippu paikka. Apinat oli arvatenki tommosessa turistipaikassa tosi kesyjä. Oli ne kuitenki myös tosi hauskoja ja olin ihan häkellyksissäni siitä, miten ihmismäisiä ne oli. Yks yksilö muun muassa otti kädestä kiinni, oi voih.

 Illalla juotiin vielä toinen pullo viiniä. Hyvä päivä. 

Sunnuntaina lähettiin kattoo miun reissun ehdottomasti etukäteen odotetuinta paikkaa, riisiviljelmiä. Olinki kyllä vaikuttunu ja tohkeissani. Kaunista kaunista.

Noissa maisemissa olo oli aika autuas.

Teija

Ain laulain työtäin teen

 Työ on meidän main point miks ollaan täällä ja hyvä niin, sillä se osottautunu itelle kaikista mielenkiintosimmaks osuudeks. Nyt luvassa massiivinen, mutta pintapuolinen raapasu meidän työharjottelupaikkaan. 

Kaikkien kuvien ja informaation julkasemiseen niin paikasta ku lapsistakin on lupa.

 Ollaan siis tyttöjen kanssa kaikki samassa harkkapaikassa, lastenkodissa nimeltä Seeds of Hope. Tätä paikkaa vois sanoo melkeen kuuluisuudeks, sillä lastenkodilla käy vierailioita lähes päivittäin. Tää on täysin yksityinen, melko vauras ja ilmeisestikki erittäin hyvä lastenkoti verrattuna muihin paikallisiin. Ens viikolla nähään miten hyvä, koska ollaan lähössä kiertää muutamaan muuhun köyhempään lastenkotiin meidän bossin kanssa, huippuu.

Meillä on täällä 68 lasta ja tyttöjen ja poikien suhde on noin silmämääräsesti 50 ja 50 prossaa. Ikähaarukka liikkuu tällä hetkellä noin kolmen vuoden ja kahdenkympin välillä, mut reilusti suurin osa lapsista on yli 10-vuotiaita.  

Paikan ”mama” Sandra on huippu, jo aika iäkäs, täti, joka on tosi huoltapitävä, omaa vahvan auktoriteetin lapsiin ja on vielä kaiken lisäks aikamoinen hassuttelija. Hän on se, kenen puoleen periaatteessa käännytään ku jotain tarvitaan tietää, mut sen lisäks lastenkodin vanhimmista lapsista on ollu kyllä ihan huiman paljon apua kaikkien käytännön asioitten, kuten kämpän ja kyytien, järjestämisessä. Pelkoo ei oo ollu, et oman onnemme varaan täällä jouduttas.

Meidän päätehtävät lastenkodin puolesta täällä on oleskella lasten kanssa, opettaa heille enkkua 1h/päivä ja muutenkin puhuu heidän kanssa niin paljon englantia ku mahollista. Minä ja Hellu pidetään tunnit vanhemmille, noin 13+ ikäsille, ja voi juku ku se on välillä  hankalaa. On vaikeeta opettaa vierasta kieltä vaan sen kielen varassa. Joudutaan ikäänku selittää kaikki sanat lapsille Aliaksen tavoin.  Jotkut sanat onki aika helppo selittää esim. ruumiinosat tai verbit niinku juosta/seisoa/nukkua yms, mut yritäppä selittää sana 'understand' ihmiselle, joka sitä ei ymmärrä, tai would, should, could. Mut toisaalta. Tehään se mihin myö sosionomi-opiskelijoina pystytään. :D Enkun opettajia ei olla.

 Meidän enkun tunnit järjestetään myös aina päikkäreitten aikaan, joten lapset saa päättää että tuleeko ne vaiko eikö tuu. Myö ollaan esim Helenan kanssa useempaanki kertaan istuttu tunti kahestaan ja käytetty aika muuten hyödyksemme. Lapset muutenki nukkuu välillä todella paljon ja koko paikkahan on sillon aika autio. Välillä työpäivien aikana tuntee ittensä todella turhaks, kun lapset ei jaksa tulla pelautuu ja juttelee. Ymmärrän myös hyvin, et ei he jaksa koko aikaa olla kotonaan puhumassa vierasta kieltä, joka ei vielä oo heillä mitenkän erityisen vahva.  Ollaan kuitenki saatu hyvää palautetta meidän olemisesta ja toiminnasta, joten jeejee. 

 Meidän päivät lastenkodissa koostuu tosiaan ruokailuista, enkun tunneista ja vapaasta oleskelusta. Usein pelaudutaan jalkapallon, koriksen ja lentopallon kaa, pompitaan trampalla, fiilistellään lasten kitaran soittoo ja höpötellään ja rallatellaan. Varsinki tällä viikolla on ollu tosi positiiviset fiilikset lastenkodista. Työpäivien jälkeen tuntuu melkeen et ois voinu jäädä pidemmäkski aikaa. Se taas johtuu toisaalta myös siitä, et monet lapset tulee koulusta vasta meidän lähdön hetkellä, joten heitä ei kerkee nähä ollenkaan päivän aikana.

Siinä lastenkodin keittiön yleisilme.

Lastenkoti eroaa aikalailla suomalaisesta vastaavasta. Täällä ei varsinaisesti oo työntekijöitä. Pelkät omistajat, keittäjä ja juoksevia asioita hoitava ihminen. Lapset on siis keskenään ku kanat pellossa. Isommat pitää huolta pienimmistä, vaihtaa vaipat, käyttää pesulla ja nukkuu samassa huoneessa yms. Täällä muutenki yhdessä huoneessa nukkuu kahdesta kolmeen ihmistä. Tytötkin kolmestaan yhdessä parisängyssä. 

Ruokailut on kaikille yhteisiä, mutta muuten lapset saa mennä ja tulla miten haluaa. Monet lapset on myös kyllä tosi paljon vaan kotonakin. Täysin aiheellinen yleistys kuitenki on, et lapset on ihan älyttömän omavarasia ja itsenäisiä. Aina kun jotain pientä haaveria sattuu, niin ei heillä käy varmaan mielessäkään ilmottaa siitä kellekään aikuiselle. He auttaa kaveria ja hakee haavanpuhistusaineet yms. jääpalat ihan ite. Ite ku yrittää mennä tilanteeseen olevinaan auttamaan, niin ei he kyllä eleelläkään osota et meitä siinä tilanteessa tarvittas.

Tää on pienimpien lasten lempparileikkipaikka. Ne keräilee ja kasailee tiiliä ja tekee hiekkakakkuja ja kaikennäköstä muuta. Näyttää karulta, mut oon todennu et tää on vaan vähän niinku steinerpäiväkoti. Monesti on ollu kiva vaan istuu ja kattoo miten luovia leikkejä pikkuset kyhää.

Lapset ja niitten tilanteet ja tekemiset pyörii monesti päässä illat pitkät työpäivien jälkeenkin. Miulla ois hirveesti sanottavaa liittyen kaikkiin havaintoihin mitä töissä on tehny, joten yritän koostaa ne joku päivä tekstimuotoon.
 En muista onko tullu ilmastuu sitä täällä blogissa, mutta tykkään siis meidän työpaikasta kyllä kovasti. Viikot meneeki just sen takia ihan hurjaa kyytiä.
Nyt on siis taas viikonloppu ja kirjottelen tän postauksen parhaillani aika hulppeissa olosuhteissa! To be continued.

Teija